Arjen käynnistymisen myötä on tullut ilmi ei-niin-vähän omituisia asioita perheen tavoista ja lastenkasvatustyylistä. Perheen lapsilla ei ole mitään sääntöjä, mistä he osaavatkin sitten ottaa kaiken hyödyn irti. Kaikki poikien toiveet toteutetaan, tahto saadaan läpi, vaikka pyyntö olisi jotain ihan järjetöntä. Minä en saa kieltää lapsilta mitään, mukaan lukien esimerkiksi tappelemista tai toisen satuttamista, jottei heille tule paha mieli. Perheen vanhemmatkaan eivät kiellä mitään, vaan korkeintaan hokevat "snälla, sluta" maanitteluäänellä, jos sitäkään, kun onhan se helpompaa vain antaa periksi. Kun kysyin isältä perheen säännöistä, hän sanoi ettei sellaisia ole. "On vain asioita, joita on parempi tehdä kuin toisia."
Pojat haetaan koulusta ja päiväkodista noin viiden aikoihin. Koulu ja päiväkoti on samoissa tiloissa muutaman kilometrin päässä. Pojat pitää hakea kuitenkin kahdella eri autolla, ettei tule tappelua siitä, kuka saa istua etupenkillä. Yhtenä päivänä perheen äiti ajoi koululle kolme erillistä kertaa ja haki kaikki peräjälkeen, koska kukaan lapsista ei halunnut istua sinä päivänä takapenkillä.
Vanhimmalla pojalla loppui eilen koulu, mutta hän jatkaa fritidsissä, eli on poissa ihan yhtä kauan aikaa päivässä kuin ennenkin. Kokonaan vapaana pojat ovat vain kun isälläkin on kesäloma, eli neljä viikkoa heinäkuussa. Eilen illalla oltiin koko porukka skolavslutningissa, joka oli kyllä aikamoinen kokemus taas ja olin kyllä erittäin onnellinen kun päästiin lopulta kotiin sieltä. Pojilla kun on vielä käytöstavoissa melkoisesti opittavaa.
Iltaisin yritän tarjoutua seuraksi ja touhuilla lasten kanssa. Nyt kun on ollut tosi lämmin ja hyvät ilmat, niin ollaan oltu paljon ulkona. Ulkonaolossa on tosin se hankaluus, että pihalla on kaksi muutakin samassa talossa asuvaa lasta, mutta mua on kielletty puhumasta heille tai ottamasta heitä mitenkään huomioon tai mukaan leikkeihin, koska mulle maksetaan vain oman perheen poikien hoidosta. Perheessä perheen tavalla...
Tähänkään mennessä mulle ei ole vielä selvinnyt mun täällä olon perimmäistä tarkoitusta. En ymmärrä, että miksi perhe kokee tarvitsevansa aupairia. Olen töissä vain niinä aikoina, kun perheen molemmat vanhemmatkin ovat kotona. Kun yritän tehdä lasten kanssa jotain, tuntuu koko ajan siltä, että jompi kumpi vanhemmista tulee puuttumaan jokaiseen tekemiseen ja he haluavat olla leikeissä mukana ja ovat monta kertaa työntäneet mut siitä syrjään. Lapset tuntuvat toisaalta myös kovin omatoimisilta, eivätkä kaipaisi ylimääräistä leikkikaveria enää päiväkotipäivän jälkeen.
Olen yrittänyt parhaani mukaan olla hyödyllinen, mutta se on vaikeaa, kun vanhemmat eivät koe tarpeelliseksi antaa sen kummempia ohjeita, vaikka olen niitä kysynyt. Aamuisin olen yrittänyt tarjoilla aamupalaa ja tänään esimerkiksi tein neljä erilaista voileipää yhdelle pojista, kunnes viimeinen vihdoin kelpasi hänelle syötäväksi. Tämä ei selvästi kuitenkaan kelvannut äidille, koska hän teki pojalle hetken päästä vielä viidennen leivän. Loput heitettiin suoraan roskiin, niin kuin täällä on tapana.
Piikailun ja siivoilun hallitsen selvästi paremmin, kun ainakin olen saanut kehuja siitä kuinka kivaa on tulla siistiin kotiin. En kyllä ihan sitäkään ymmärrä, koska suurimmat siivoukset, mitä olen tehnyt, ovat olleet legojen keräilyä lattioilta. Tänään sain oikein keksimällä keksiä, että mitä siivoisin tunnin ajan, kun juuri eilen imuroin koko talon, niin en viitsinyt sitä tehdä heti uudelleen. Onneksi näin isossa talossa on aina joku paikka vähän pölyinen, niin kyllä sitä jotain keksii.
Jatkon suhteen en tiedä, että mitä tapahtuu. Koska tän perheen elämä muistuttaa lähinnä supernanny-ohjelman kauhukakaraperheitä, en usko olevani oikea ihminen perheen arjessa auttamaan. Olen katsellut aupair-worldia uudelleen sillä silmällä ja saanutkin aivan loistavan kuuloiselta tukholmalaiselta perheeltä yhteydenottoa. En vain tiedä, että onko tuokin paikka liian hyvä ollakseen totta. Ja että haluanko enää koskaan tämän kokemuksen jälkeen olla aupair.. Tähän perheeseen syntyy nyt kuitenkin maanantaina uusi vauva ja aion joka tapauksessa auttaa heidät alkuun, kun uuden perheenjäsenen tulo voi hetkellisesti keikauttaa tätä olematonta arjen tasapainoa vielä entisestään. Sen koen mun velvollisuudeksi, kun nämä kuitenkin mua tänne melkein puoli vuotta odottivat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti