Fiiliksiä

Ekat päivät on täällä vietetty ja olen oppinut lisää talon tavoista ja ruotsin puhumisesta. Ekat päivät ovat menneet pienessä alkushokissa, kun se, että asun nyt täällä, on viimein iskeytynyt päähän. Ei siinä mitään, perhe on oikein mukava ja ruotsi sujuu tasooni nähden oikein mallikkaasti. Siksi en oikein tiedäkään, että miksi ekat päivät ovat menneet niin alakuloisissa tunnelmissa.

Olen tässä yrittänyt muistutella itselleni, että en mä olekaan vielä voinut sopeutua ja asettua tänne kunnolla, eikä mulla voi vielä olla paljon kavereita, koska olen ollut täällä vasta pari päivää. Muistan, että vaihdossakin asettumiseen meni oma aikansa, mutta siellä ei kyllä missään vaiheessa ollut tunnetta, että olisin halunnut palata saman tien takaisin. Luulen sen johtuvan siitä, että mulla oli paljon asioita odotettavana, esimerkiksi koulun alkaminen ja siellä kavereiden hankkiminen. Täällä mun pitää nähdä tuhannesti enemmän vaivaa, jos haluan tehdä mitään muuta kuin hengata täällä perheen kanssa.

En usko, että Vänersborgissa tai ympäröivissä kaupungeissa on toisia aupaireja. Olen yrittänyt ahkerasti löytää kavereita facebookin kautta Göteborgista tai muualta lähistöltä. Göteborgiin pääsee täältä tosi helposti ja kestää yhtä kauan kun mulla Suomessa kotipaikalta Helsingin kavereiden luokse, eli olen tottunut pieneen matkustamiseen. Hieman kallistahan se on, mutta mieluusti käytän palkkarahojani siihen, koska ilman mitään omanikäisten seuraa masennun täällä vaan. Sainkin yhden tapaamisen jo järjestettyä ensi lauantaiksi, kun näen tsekkiläisen aupairin ja hänen suomalaisen kaverinsa. Tämän tsekkiläisen tytön kanssa juttelu on piristänyt kyllä ihan tosi paljon ja uskon, että kun pääsen hänen kanssaan oikeasti juttelemaan, niin moni ahdistus taas helpottaa vähäsen.

Näiden päivien aikana on ajatukset menneet kyllä kunnon vuoristorataa, koska harmien lisäksi täällä on toki myös paljon hyviä hetkiä. Yksi ilon aihe on ruotsi, jota osaan aika yllättävän hyvin. En puhu tietenkään läheskään sujuvasti ja joitain asioita on pitänyt mulle selittää englanniksi, mutta itse olen pysynyt lähes pelkästään ruotsissa. Toki on paljon sanoja, joita en tiedä, mutta olen sitten aina kysynyt niitä ja yrittänyt painaa mieleen. Perheen isän kanssa tuun erityisen hyvin juttuun (varmaan, koska ymmärrän häntä kaikista parhaiten) ja eilen käytiinkin pitkä keskustelu ruotsiksi vähän vaikeammistakin aiheista, esim että miten meidän lääkejakelukone toimii apteekissa :D Tuon keskustelun jälkeen piti ihan ääneen todeta, että ohhoh kun olen yllättynyt kun niin hyvin tajusin!

 

Perheen äiti taas puhuu aika vaikeaselkoisella murteella, nopeasti ja silleen, ettei sanojen välissä tunnu olevan mitään taukoa. Siksi musta hänen kanssaan on erityisen vaikea keskustella. Ei olla ihan hirveesti mitään ylimääräistä juteltukaan, koska se on hänellekin varmasti rankkaa, kun pitää toistella asioita moneen kertaan, enkä välttämättä siltikään ymmärrä. Ensi viikolla ollaan sitten päivät täällä kahdestaan, joten sitten täytyy tsempata.

 

Lasten kanssa menee ihan hyvin myös. Aluksi tuntui, että vanhin poika oli ujoin, mutta nyt hän tulee tosi usein juttelemaan ja kun siivoilin keittiötä, niin hän tuli oikein tarjoutumaan avuksi. Nuorin pojista taas vierastaa mua eniten ja vaikka on leikkinyt kyllä pari kertaa munkin kanssa, niin suurimmaksi osaksi ei halua näyttää mulla mitä tekee :D Ihan ymmärrettävää tosin, koska olen ollut täällä niin vähän aikaa.

Lasten kanssa kielimuuri on melkoinen, mutta se ei onneksi noin pienien kanssa paljoa haittaa. Isoimman pojan kanssa voin keskustella monenlaisista asioista, mutta nuorempien puhetta en oikein ymmärrä. Onneksi heille riittää, että he luulevat tulleensa ymmärretyiksi ;)

Oikeasti hankalaa poikien kanssa on kuitenkin se, että en vielä tiedä mitä kaikkea he saavat tehdä, enkä osaa kieltää vakuuttavasti. Toissapäivänä otin kolmevuotiaalta nuppineulan pois, kun hän tökki sitä vaatteisiinsa ja puhallettaviin uimaleluihin (ja nehän menee rikki siitä), niin kun menin kysymään äidiltä, että mihin nuppineulat kuuluvat, niin se sanoi, että kyllä pojat saa niillä leikkiä... ? Sitten eilen taas kaksi nuorempaa tappelivat ja käskin lopettaa lyömisen, niin nuorempi poika totesi vaan, että ei aio kuunnella mua. Sitten se selitti jotain muutakin, mitä en ymmärtänyt, joten en siihen mitenkään reagoinut ja pian toinen poika kysyy, että miksi en kiellä sitä toista kiroilemasta.

Eilen pääsin viettämään vihdoin myös vähän omaa aikaa, kun kävin iltakävelyllä lähimaastossa. Sieltä nämä kuvat siis! Meiltä on noin 10-15 minuutin kävelymatka Vänersborgin keskustaan, joten kävelin sinne kaupungin rajoille, mutta en viitsinyt lähteä pidemmälle, kun oli jo sen verran myöhä. Kotiin palatessa eksyilin hieman täällä talojen seassa, mutta koti löytyi google mapsin avulla :)

Tuossa ylläolevassa kuvassa on pieni osa meidän taloa, joka näkyy tuolle tielle, josta tullaan pihaan. Tää talo on siis jäätävä linna! Rakennuksessa asuu meidän lisäksi kaksi perhettä vuokralla, että kaikki tila ei ole sentään meidän. Heillä on siis erilliset osat tästä talosta käytössä, eikä päästä toistemme tiloihin sisäkautta. Talossa on kolme kerrosta, joista meillä on käytössä yksi ja puoli. Täällä oli valinnanvarana kolme huonetta mua varten, joista yksi oli laitettu valmiiksi, mutta muutan luultavasti toiseen isompaan kesän jälkeen, kun sen yhteydessä olevaa parveketta ei enää tarvita. Tällaista täällä nyt sitten on, palailen taas, kun löytyy aikaa ja asiaa!