Heti alussa tänne tullessa vaisto sanoi, että jokin täällä mättää. En tiedä oliko reilun ensimmäisen viikon ajan kestäneen alakulon syynä poikien piiloutuminen minulta kaappien taakse, minun kusuminen pelkästään dumma fegikseksi, poikien hurja toimelias meno, perheen äidin kommentti siitä, kuinka mun ruotsintaidot eivät vastanneet hänen odotuksiaan, se, ettei minulla ollut mitään elämää vai se, että minun tulooni ei oltu täällä varauduttu lähes ollenkaan. Jouduin esimerkiksi nukkumaan ensimmäisen yön ilman peittoa, koska kukaan ei ollut sellaista viitsinyt etukäteen etsiä ja kaikki tavarani säilytin matkalaukussa noin viikon ajan, kunnes perheen isä viitsi tyhjentää mulle kaapin toiselta puolelta taloa. Joka tapauksessa ei ollut kovin tervetullut olo.
Kukaan ei tunne oloaan kotoisaksi saman tien muuttaessaan vieraiden ihmisten taloon asumaan, mutta ei uudessa kodissa pitäisi pahoinkaan voida. Kun aikoinani muutin Kaliforniassa isäntäperheeseeni luo, oli tunnelma aluksi jännittynyt, eikä kukaan oikein tiennyt miten olla. Minusta oli hieman kiusallista kulkea opettajani talossa kuin kotonani ja heistä oli varmasti myös jännittävää, kun perheen elämään liittyi vieras ulkomaalainen nuori. Alusta alkaen kuitenkin tiesin, että perhe oli mukava ja halusin sopeutua heidän joukkoonsa. En kertaakaan koko vaihtarivuoteni aikana halunnut palata Suomeen. Toki mulla oli siellä joskus huono päivä, mutta ei koskaan niin huono, että olisin edes harkinnut lähteväni.
Täällä on tosiaan moni asia pielessä. Perheen arki ei suju ehkä parhaimmalla mahdollisella tavalla, vaan lapset saavat vanhempiaan manipuloimalla kaiken tahtonsa läpi. Välillä meno on niin villiä, että pelkään jotain ikävää tapahtuvan ja vastuun olevan minulla. Koska minulla ei ole lupaa myöskään kieltää lapsia, en voi täysin estää ikävyyksiä sattumasta. Perheen äitiä taas jännitän niin paljon, että puhun hänen kanssaan vain välttämättömiä työasioita. Vieläkään minulle ei ole selvinnyt, että miksi perhe on oikeastaan edes ottanut aupairin, koska minulle ei ole täällä riittävästi sellaisia hommia, joita tehdessä tuntisin itseni hyödylliseksi, eikä minulla ole mitään aikataulua, joten en koskaan tiedä, milloin minun pitää edes olla kotona ja milloin saan pitää vapaata.
Työn lisäksi myös vapaa-aika aiheutti kohtuuttomasti päänvaivaa. Olen yleensä päivisin vapaalla poikien ollessa hoidossa ja kun olen siivonnut tarpeeksi. Täällä Vänersborgissa kavereita tuntuu olevan vaikea löytää, koska olen töissä aina silloin kuin muut nuoret ovat vapaalla ja toisin päin. Olen tutustunut muihin aupaireihin Göteborgissa, mutta kuten olen jo sanonut, en voi jatkaa tällaista menoa, että kävisin kaupungissa joka viikonloppu, koska junamatkat maksavat aivan liikaa. Lisäksi lähes kaikki aupairit lähtevät muutaman viikon sisällä takaisin kotimaihinsa, joten pian jäisin taas yksin ja joutuisin aloittamaan sosiaalisen elämän suhteen taas aivan alusta.
Mietin ja pohdin pääni puhki, että mitä tekisin. Olenko luovuttaja, jos jätän jutun kesken ja palaan Suomeen? Ymmärtävätkö ihmiset mun päätöstä vai luulevatko he, että palaan vain, koska ei huvittanutkaan? Lopulta päädyin siihen ratkaisuun, että turha tätä on väkisin yrittää jatkaa, kun tiedän, että täällä on aivan liian monta asiaa, joihin en vain voi sopeutua. Ihmiset, jotka tietävät kuinka paljon aikaa ja vaivaa käytin Ruotsiin lähtemisen järjestelyyn, ymmärtävät kyllä varmasti, että en tekisi tällaista päätöstä kevyin perustein. Kerättyäni kaiken rohkeuteni menin puhumaan perheen isälle, jonka kanssa saatiin yhdessä päätettyä, että mitä nyt tehdään.
Matkalaukku lojuu jo puoliksi pakattuna lattialla, sillä jätän perheen ja ainakin toistaiseksi koko aupairina olemisen taakseni ensi tiistaina. Suomeen en palaa vielä, sillä minulla on muita suunnitelmia täällä Ruotsissa ennen sitä. Lopulta palaan kuitenkin Suomeen, koska koen tarvitsevani pienen hengähdystauon paikassa, jossa voin oikeasti olla täysin vapaasti ja kotoisasti. Kesälomani aikana pohdin sitten tarkkaan, että mitä haluan jatkossa tehdä. Ruotsin suhteen olen taas nollapisteessä, mutta toisaalta useimmat isäntäperheet etsivät uutta aupairia juuri nyt, kun koulut elokuussa taas alkavat ja uskoisin, ettei uuden perheen löytyminen ruotsinkielentaitoisena olisi kovin vaikeaa. Toisaalta minulla on myös hyvä suunnitelma sen suhteen, että mitä teen jos jään Suomeen. Vaikeita valintoja edessä ja juuri sen takia koenkin, että pieni kesäloma tähän väliin on kohdallaan.
Ruotsin kanssa en ole vielä valmis. Minulla on vielä niin paljon nähtävää, koettavaa ja opittavaa jäljellä. Tämän kuukauden aikana olen kehittynyt ruotsin puhumisessa aivan huimasti ja oppinut todella paljon, mutta en tietenkään puhu kieltä läheskään sujuvasti. Tiedän nyt kuitenkin selviäväni lähes kaikista arkipäivän tilanteista ja erilaisissa paikoissa asioinnista. Tämä on hyvä pohja, jonka päälle on entistä helpompi alkaa rakentaa parempaa osaamista.
Ruotsi on maa, johon aion vielä palata. En tiedä, tapahtuuko tämä ensi syksynä, muutaman vuoden sisällä vai vasta kunnolla myöhemmin, mutta se tapahtuu. Täällä ollessani kiinnostukseni Ruotsia kohtaan on kasvanut entisestään. Ruotsi on maa, joka on kaikissa asioissa niin lähellä Suomea, mutta silti selkeä ero maiden välillä on havaittavissa. Tämä on maa, jonka kulttuuriin aion vielä tutustua syvällisemmin ja josta haluan oppia tuntemaan vielä muutakin kuin Tukholman ja Vänersborgin.
Bloginkaan suhteen en ole vielä valmis, sillä aion jakaa teille luettavaksi vielä muutamia viime päivien tapahtumia sekä tietenkin pienen matkani kuulumisia. Vaikka koko aupairina olemisesta jäi aika huono mieli, toivon, että tälle reissulle tulee mukava päätös, kun ensi viikolla otan suunnan kohti uusia seutuja ja uusia tuttavuuksia. Vielä joku päivä voin muistella tätä aupair -aikaa opettavaisena kokemuksena. Ehkä tällä kaikella oli joku tarkoitus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti