Yllätysvieraat

 

Lisäsin lauantai-iltana Instagramiin kuvan musta ja kavereistani Göteborgissa. Hetkeä myöhemmin sain sveitsiläiseltä Amerikan kaveriltani viestiä, että ei vitsi ollaan samassa maassa ja vielä melko lähellä toisiamme! Siinä heidän camping retkensä reittiä läpikäydessä tuli ilmi, että kaverini ja hänen kaverinsa olivat seuraavana päivänä tulossa tänne mun kaupunkiin Vänersborgiin! En ymmärrä, että miten voi käydä tällainen sattuma, että koko Ruotsista he valitsevat juuri tämän kaupungin ja juuri nyt, kun vielä olen täällä samaan aikaan. Ja jos en olisi sitä kuvaa jakanut, niin oltaisiin luultavasti menty ristiin täällä. Kyllä se Instagram sittenkin osoittautui hyödylliseksi :D

 

Siispä sunnuntaina suuntasin kohti Vänersborgin juna-asemaa ja hain mukaani kaverini ja hänen kaverinsa. Nähtiin viimeksi lähes tasan vuosi sitten, kun vierailin hänen luonaan Sveitsissä, joten oli aika hieno tunne tämä jälleennäkeminen :) Juna-asemalta käveltiin kaikki yhdessä Ursand -leirintäalueelle, jonne kaverit majoittuivat. Tiesin, missä paikka suunnilleen sijaitsee, mutta olin arvioinut etäisyyden täysin väärin.. Kaverit joutuivat lopulta kävelemään ainakin 5 kilometriä 20 kilon rinkat selässä, kun sanoin, että ei kannata ottaa bussia :) heh heh

 



Camping alue sijaitsi keskellä metsää järven rannalla, joten paikka oli jälleen kerran älyttömän hieno luontokohde! Harmillisesti sää ei ole ollut pariin päivään kovin hyvä ja vaikka ei satanut, niin oli viileää ja synkkää. Onneksi se ei menoa haitannut, vaan nopeasti saatiin teltta pystyyn ja sitten valokuvailtiin, laitettiin ruokaa ja istuttiin iltaa kauniissa maisemissa.

 

 

Maanantaina minulla oli periaatteessa vapaapäivä, mutta perheen äiti halusi, että viimeisen päiväni kunniaksi vielä imuroin ja moppaan koko talon. Heräsin siis erittäin ikävän aikaisin siivoamaan, jotta kerkesin matkaajien mukaan heti aamupäivästä. Näytin heille aamulla kaupungin keskustaa, jonka jälkeen alkoikin satamaan oikein kunnolla ja mentiin suojaan kahvilaan. Siinä vaiheessa tekikin jo oikein mieli sitä kahvia, kun olen täällä pienoisen kofeiiniriippuvuuden ilmeisesti itselleni kehittänyt...  

 

Iltapäivästä sää parani ja vein kaverit Skräcklen parkeniin katselemaan järvimaisemia. Löydettiin myös random ponnahduslauta kallioilta suoraan järveen :D Puistoa kierrellessä, kuulumisia vaihdellessa ja Amerikkaa muistellessa kuluikin koko loppupäivä. Illalla jouduin palaamaan tänne kotiin melko aikaisin, koska minun piti hoitaa perheen vanhempien kanssa kuntoon esimerkiksi työtodistus ja huomisen aikataulu.

Vaikka vierailu oli lyhyt, niin se oli sitäkin mukavampi. Oli aivan ihanaa saada piristystä viimeisiin päiviin Vänerborgissa, kun ilman kavereita olisin luultavasti vain pyöräillyt ympäriinsä ja odottanut ajan kuluvan. Vanhaa kaveria oli kiva nähdä ja myös tutustua tähän uuteen tuttavuuteen. Hän on itse lähdössä syksyllä Britteihin aupairiksi englantia oppimaan, joten hänestä oli myös tosi kiva päästä jo nyt sitä vähän minun kanssani harjoittelemaan :) Kyllä kannatti jo ihan näiden päivien takia tulla tänne Vänersborgiin!

"When things go bad, don't go with them" -Elvis Presley

Heti alussa tänne tullessa vaisto sanoi, että jokin täällä mättää. En tiedä oliko reilun ensimmäisen viikon ajan kestäneen alakulon syynä poikien piiloutuminen minulta kaappien taakse, minun kusuminen pelkästään dumma fegikseksi, poikien hurja toimelias meno, perheen äidin kommentti siitä, kuinka mun ruotsintaidot eivät vastanneet hänen odotuksiaan, se, ettei minulla ollut mitään elämää vai se, että minun tulooni ei oltu täällä varauduttu lähes ollenkaan. Jouduin esimerkiksi nukkumaan ensimmäisen yön ilman peittoa, koska kukaan ei ollut sellaista viitsinyt etukäteen etsiä ja kaikki tavarani säilytin matkalaukussa noin viikon ajan, kunnes perheen isä viitsi tyhjentää mulle kaapin toiselta puolelta taloa. Joka tapauksessa ei ollut kovin tervetullut olo.

Kukaan ei tunne oloaan kotoisaksi saman tien muuttaessaan vieraiden ihmisten taloon asumaan, mutta ei uudessa kodissa pitäisi pahoinkaan voida. Kun aikoinani muutin Kaliforniassa isäntäperheeseeni luo, oli tunnelma aluksi jännittynyt, eikä kukaan oikein tiennyt miten olla. Minusta oli hieman kiusallista kulkea opettajani talossa kuin kotonani ja heistä oli varmasti myös jännittävää, kun perheen elämään liittyi vieras ulkomaalainen nuori. Alusta alkaen kuitenkin tiesin, että perhe oli mukava ja halusin sopeutua heidän joukkoonsa. En kertaakaan koko vaihtarivuoteni aikana halunnut palata Suomeen. Toki mulla oli siellä joskus huono päivä, mutta ei koskaan niin huono, että olisin edes harkinnut lähteväni.

Täällä on tosiaan moni asia pielessä. Perheen arki ei suju ehkä parhaimmalla mahdollisella tavalla, vaan lapset saavat vanhempiaan manipuloimalla kaiken tahtonsa läpi. Välillä meno on niin villiä, että pelkään jotain ikävää tapahtuvan ja vastuun olevan minulla. Koska minulla ei ole lupaa myöskään kieltää lapsia, en voi täysin estää ikävyyksiä sattumasta. Perheen äitiä taas jännitän niin paljon, että puhun hänen kanssaan vain välttämättömiä työasioita. Vieläkään minulle ei ole selvinnyt, että miksi perhe on oikeastaan edes ottanut aupairin, koska minulle ei ole täällä riittävästi sellaisia hommia, joita tehdessä tuntisin itseni hyödylliseksi, eikä minulla ole mitään aikataulua, joten en koskaan tiedä, milloin minun pitää edes olla kotona ja milloin saan pitää vapaata.

Työn lisäksi myös vapaa-aika aiheutti kohtuuttomasti päänvaivaa. Olen yleensä päivisin vapaalla poikien ollessa hoidossa ja kun olen siivonnut tarpeeksi. Täällä Vänersborgissa kavereita tuntuu olevan vaikea löytää, koska olen töissä aina silloin kuin muut nuoret ovat vapaalla ja toisin päin. Olen tutustunut muihin aupaireihin Göteborgissa, mutta kuten olen jo sanonut, en voi jatkaa tällaista menoa, että kävisin kaupungissa joka viikonloppu, koska junamatkat maksavat aivan liikaa. Lisäksi lähes kaikki aupairit lähtevät muutaman viikon sisällä takaisin kotimaihinsa, joten pian jäisin taas yksin ja joutuisin aloittamaan sosiaalisen elämän suhteen taas aivan alusta.

Mietin ja pohdin pääni puhki, että mitä tekisin. Olenko luovuttaja, jos jätän jutun kesken ja palaan Suomeen? Ymmärtävätkö ihmiset mun päätöstä vai luulevatko he, että palaan vain, koska ei huvittanutkaan? Lopulta päädyin siihen ratkaisuun, että turha tätä on väkisin yrittää jatkaa, kun tiedän, että täällä on aivan liian monta asiaa, joihin en vain voi sopeutua. Ihmiset, jotka tietävät kuinka paljon aikaa ja vaivaa käytin Ruotsiin lähtemisen järjestelyyn, ymmärtävät kyllä varmasti, että en tekisi tällaista päätöstä kevyin perustein. Kerättyäni kaiken rohkeuteni menin puhumaan perheen isälle, jonka kanssa saatiin yhdessä päätettyä, että mitä nyt tehdään.

Matkalaukku lojuu jo puoliksi pakattuna lattialla, sillä jätän perheen ja ainakin toistaiseksi koko aupairina olemisen taakseni ensi tiistaina. Suomeen en palaa vielä, sillä minulla on muita suunnitelmia täällä Ruotsissa ennen sitä. Lopulta palaan kuitenkin Suomeen, koska koen tarvitsevani pienen hengähdystauon paikassa, jossa voin oikeasti olla täysin vapaasti ja kotoisasti. Kesälomani aikana pohdin sitten tarkkaan, että mitä haluan jatkossa tehdä. Ruotsin suhteen olen taas nollapisteessä, mutta toisaalta useimmat isäntäperheet etsivät uutta aupairia juuri nyt, kun koulut elokuussa taas alkavat ja uskoisin, ettei uuden perheen löytyminen ruotsinkielentaitoisena olisi kovin vaikeaa. Toisaalta minulla on myös hyvä suunnitelma sen suhteen, että mitä teen jos jään Suomeen. Vaikeita valintoja edessä ja juuri sen takia koenkin, että pieni kesäloma tähän väliin on kohdallaan.

Ruotsin kanssa en ole vielä valmis. Minulla on vielä niin paljon nähtävää, koettavaa ja opittavaa jäljellä. Tämän kuukauden aikana olen kehittynyt ruotsin puhumisessa aivan huimasti ja oppinut todella paljon, mutta en tietenkään puhu kieltä läheskään sujuvasti. Tiedän nyt kuitenkin selviäväni lähes kaikista arkipäivän tilanteista ja erilaisissa paikoissa asioinnista. Tämä on hyvä pohja, jonka päälle on entistä helpompi alkaa rakentaa parempaa osaamista.
Ruotsi on maa, johon aion vielä palata. En tiedä, tapahtuuko tämä ensi syksynä, muutaman vuoden sisällä vai vasta kunnolla myöhemmin, mutta se tapahtuu. Täällä ollessani kiinnostukseni Ruotsia kohtaan on kasvanut entisestään. Ruotsi on maa, joka on kaikissa asioissa niin lähellä Suomea, mutta silti selkeä ero maiden välillä on havaittavissa. Tämä on maa, jonka kulttuuriin aion vielä tutustua syvällisemmin ja josta haluan oppia tuntemaan vielä muutakin kuin Tukholman ja Vänersborgin.

Bloginkaan suhteen en ole vielä valmis, sillä aion jakaa teille luettavaksi vielä muutamia viime päivien tapahtumia sekä tietenkin pienen matkani kuulumisia. Vaikka koko aupairina olemisesta jäi aika huono mieli, toivon, että tälle reissulle tulee mukava päätös, kun ensi viikolla otan suunnan kohti uusia seutuja ja uusia tuttavuuksia. Vielä joku päivä voin muistella tätä aupair -aikaa opettavaisena kokemuksena. Ehkä tällä kaikella oli joku tarkoitus.

Hem

Erään perheenjäsenen motto?

 

Kodikasta täällä meidän linnassa on ja paljon paljon huoneita ja tilaa elettäväksi, lasten leikkipaikoiksi ja minulle imuroitavaksi. Osaa huoneista ei ole keretty vielä remontoida, koska talo ostettiin alun perin vähän keskeneräisenä ja perheen vanhemmat ovat sisustaneet ja korjailleet aina kun ovat kerenneet näiden kymmenen vuoden aikana. Mutta kaikki valmiit huoneet täällä ovat kyllä tosi kauniita ja kodikkaita!



 

Kodikasta on toki myös kaupan irtokarkkiosastolla, josta löytyvät kaikki tutut lempparit ja jopa vihreät sammakot ;) Täällä on karkki jotenkin tosi halpaa ja irttarihyllystä löytyy paljon enemmän mieluisia vaihtoehtoja kuin Suomessa, vaikka onkin periaatteessa samoja karkkeja. Tuli tämä nyt vaan mieleen kun löysin kuvan kotikuvien joukosta ja ajattelin jakaa tämän tärkeän infon :D

Sataa ropisee

Helteiden vastapainoksi saatiin nyt loppuviikosta muutama kunnon ukkoskuuro ja siinä sivussa yhtenä päivänä myös rakeita. Sisällä istuminen perheen vanhempien ja bebiksen kanssa aamusta iltaan ei kuitenkaan kovasti houkutellut, joten olen joka tapauksessa tehnyt ainakin jonkinmoisen lenkin päivittäin ylläolevassa kuvassa näkyvällä erittäin aupair-kotiäiti -henkisellä pyörälläni :) 

 

Kävin pyöräilemässä Vänerparkin toiseen päähän, vaikka siellä ei tosiaan juuri uutta nähtävää löytynyt. Rannan vartta kiertää lenkkipolku ja nurmen toisella puolella on asuintaloja. Kun ilma alkoi näyttää synkältä, käännyin takaisin ja istuin pari tuntia Vänersborgin kirjastossa. Jotain sitä pitää keksiä, kun en montaa tuntia putkeen kehtaa istua täällä kotonakaan netflixiä katsellen..

 

Tosiaan tällä perheellä on täällä Netflix, jota saan käyttää vapaasti sekä heidän telkkarista että omalta koneeltani. Olen ahkerasti katsellut sieltä muun muassa Modern Familyä. Netflix onkin täällä kunnon sadepäivän tai tylsän päivän pelastus! Ja pelastaa myös kiukuttelevilta pojilta kun heille voi aina laittaa Netflixistä leffan pyörimään kun alkaa meno mennä liian hurjaksi. Vaikka toki yritän ensin ehdotella jotain muuta tekemistä. Täällä vain on perheessä tapana, että pojat saavat vapaasti valita tekemisensä ja jos se on telkkarin katsomista, niin se on ihan okei. Mitäs minä siihen mitään sanomaan..



 

 

Käytiin myös bebiksen kanssa vaunulenkillä tässä lähiympäristössä. Kävelin parisenkymmentä minuuttia poispäin kotoa ja napsin kuvia, mutta ihan yht äkkiä sää muuttui ihan kamalaksi kaatosateeksi. Siinä tuli sitten kiire suojata molemmat vauvat puhelin ja bebis, mutta vaunujen sadesuojan asentaminen ei ollutkaan kovin yksinkertainen juttu. Kyllä meinasi paniikki iskeä kun mulla oli siinä toisten vauva vastuulla enkä halunnut sen sairastuvan tai kastuvan tai mitään muutakaan tapahtuvan. Peittelin sitten bebiksen viltteihin, heitin sadesuojan joten kuten päälle ja lähdin juoksujalkaa takaisin päin. Matkalla jotkut miehet pakettiautosta huutelivat perään ja tarjosivat kyytiä. Olisi kovasti tehnyt mieli, mutta vastasin kuitenkin vaan että vi är okej.. Lopulta päästiin perille ja sain huokaista helpotuksesta, koska bebikseen ei ollut osunut pisaraakaan vettä ja kaikki oli kunnossa. Minä olin toki läpimärkä, mutta en edes ajatellut sitä siinä ollessani huolissani bebiksestä. Semmoista jännitystä se pohjoismaiden kesä tuo :)

Vänersborg

Etsi suomenlippu

 

Vänersborg on noin 22 000 asukkaan kunta Länsi-Götanmaalla Vänernin rannalla. Kuten kaverini Ruotsissa asuva veli kuvasi, Vänersborg sijaitsee mitt i skogen, mutta itse paikka ei ole mitään pelkkää peltoa ja metsää, vaan ihan kunnollinen kaupunki.

Keskustasta löytyy kaikki tarpeellinen ja vertaisin keskustaa koolta ehkä Suomen Järvenpäähän. Löytyy ruokakaupat, pari vaatekauppaa, ravintoloita, harrastusmahdollisuuksia, juna-asema jne. Toisaalta myös luonto on lähellä. Yhdestä suunnasta löytyy Vänern, toisesta Vassbotten, kolmannesta peltoa ja neljännestä sitä metsää. Kaikenlaista löytyy.

Göteborg on suht lähellä ja sieltä löytyy sitten kaikki muu mitä voi vain tarvita. Huono puoli on vaan junalippujen hinta. Juna maksaa aikuiselta 120 kruunua ja nuorelta 90 kruunua per suunta. Nuorten ikäraja on täällä 20, eli periaatteessa joudun maksamaan aikuisten hinnan, mutta joinain kertoina multa ei ole kyselty ikää ja on vain myyty nuorten lippu.

Toisia aupaireja lähistöllä ei ole, ja niin kuin olen sanonut, ruotsalaisiin on vaikea tutustua, kun olen aina töissä heidän ollessa vapaalla ja toisin päin. Siksi paikka ei ehkä ole aupairille kaikista parhain. Ainakaan jos on päivät vapaalla ja haluaisi viettää vähän enemmän sosiaalista elämää. Toisaalta minulla on kavereita esim Falköpingissä, joka on samalla tavalla pienempi kaupunki tunnin junamatkan päässä Göteborgista. Heillä on lapset kotona päivisin, joten he ovat vapaita liikkumaan iltaisin ja se osaltaan monipuolistaa tekemisen mahdollisuuksia todella paljon. En siis sano sitäkään, etteikö pienemmässä kaupungissa voisi olla hauskaa olla aupairina ja viettää hyvää aikaa :)

Vapaa-aikaa auringossa

Alkuviikko on ollut siitä erikoinen, että olen tehnyt kunnon suursiivousta täällä talossa aamupäivisin ja ollut koko loppupäivän sitten vapaalla. En ole siis kovin paljoa viettänyt aikaa lasten kanssa, mikä ei kyllä haittaa, koska tunnen itseni niin paljon hyödyllisemmäksi, kun siivoan, eli teen sitä mitä perhe oikeasti tarvitsee. Niinpä olen ollut vapaana samaan aikaan kuin muutkin parikymppiset ja vaikka en ketään tunnekaan, niin on ollut tosi kiva mennä vaikka Skräcklenin kallioille istuskelemaan, kun ympärillä on muitakin ihmisiä. Alkuviikko ollaan vietetty taas huippuhyvässä lämpimässä säässä ja olenkin vain kävellyt ympäriinsä, istunut ja katsellut maisemia, maistanut uudenlaista jäätelöä ja kirjoittanut Amerikan kaverille kirjettä mitä kauneimmissa maisemissa. Olen myös joutunut keksimään kampauksia, joilla saan jakauksen kokonaan piiloon, koska poltin pään auringossa jakauksen kohdalta viime viikolla ja se on ollut ihan älyttömän kivuliasta!

Kävin myös tutustumassa Vänernin Vassbottenin puoleiseen osaan, joka olikin hieman erilainen kuin kuvittelin. Ajattelin maisemien olevan samanlaisia molemmin puolin, mutta Vassbottenin puolella puisto ja ranta on hoidetumman ja "karumman" näköinen, kun taas Skräcklen on enemmän luonnonnäköinen ja siellä on esimerkiksi paljon puita. Vassbottenin puolella ranta on pitkälti Vänerparkin puistoa ja siitä on tehty urheiluun sopiva paikka. Rantaa kiertää hyvä lenkkipolku ja itse puiston keskellä sijaitsee muun muassa Vattenpalatset -uimakeskus ja Mötesplats -liikuntakeskus. Tosin tämäkin puisto oli niin iso, että sinne pitää lähteä uudelleen pyörällä, jotta ehtii kiertää joka kolkan. Ehkä loppuviikosta pitää viettää sitten pyöräilypäivä!

Vauvakuume

Onko suloisempaa kuin viikon vanha bebis! Uusi perheenjäsen on aiheuttanut mulle pahimman luokan vauvakuumeen. Täällä aupairina ollessa saan kokea kaikki vauvaperheen parhaat puolet. Saan silitellä ja pitää sylissä söpöläistä niin paljon kuin haluan, mutta vauva ei ole minusta kuitenkaan riippuvainen niin kuin on äidistään, joten voin myös liikkua vapaasti ilman häntä. Minun ei tarvitse myöskään nukkua vauvan kanssa enkä kuule sen itkua huoneeseeni. Tosin tämä kaveri on aika hiljainen tyyppi, enkä ole vielä kertaakaan kuullut hänen itkevän kunnolla. Öisinkään hän ei ole kuulemma heräillyt kuin kerran tai kaksi. Aika ihanaa siis!

Täällä ollessani olen kuitenkin nähnyt myös sen puolen, että aika nopeasti siitä pikkuisesta kasvaa iso lapsi, jolla on oma tahto, eikä hänen kanssaan voikaan enää tehdä pelkästään sitä mitä äiti tahtoo. Mä olen täällä päässyt tutustumaan lapsiin, joilla se oma tahto on vielä erityisen suuri. Vauvan olisin valmis ottamaan vaikka heti, mutta en siitä kasvavaa viisivuotiasta. En vielä, mutta tulevaisuudessa kyllä.

Siispä voin olla tosi iloinen kun pääsen näin lähelle vauvasöpöilyä, mutta perimmäinen vastuu jää jonkun muun kannettavaksi. Minä en siihen vastuuseen halua vielä pitkään aikaan, mutta ei se haittaa, koska onneksi minulla on täällä ihana hoitobebis, jota voin mennä vaikka heti halaamaan :)