Vaihdosta palattuani ajattelin jatkuvasti uutta matkaa Jenkkeihin. Paluun jälkeisenä kesänä mulla oli hyvin aikaa selvittää Jenkeissä opiskelua ja oleskelulupia koskevia asioita, ja olin varma, että heti lukion jälkeen muutan takaisin. Vähitellen aloin kuitenkin sopeutumaan paremmin Suomeen ja päivät alkoivat sujua ilman jatkuvaa koti-ikävää. Samalla tapahtui myös muunlaista kehitystä ja vaikka matkakuume on ollut hyvin suuri, niin seuraavan reissun kohde alkoi mielessäni muotoutumaan hyvin erilaiseksi kuin vaihtokaupunki.
Kaipaus Kaliforniaan on edelleen kova, mutta seuraavaksi haluaisin nähdä jotain uutta. Haluaisin oppia uuden kielen, nähdä uusia paikkoja ja kokea uuden kulttuurin. Oon huomannut, että amerikkalainen elämäntapa ei sellaisenaan ole mulle täydellisesti sopiva, mutta ei ole suomalainenkaan. Eri paikkojen näkemisessä on se rikkaus, että kun on nähnyt monta tapaa toimia, niistä voi koota itselleen juuri sopivan kokonaisuuden.
Oon viime syksystä alkaen alkanut järjestelmään ensi vuotta. Otin selvää jokaisesta mahdollisesta keinosta lähteä jonnekin mm. au pairina olemisesta, opiskelusta Ruotsissa, Jenkeissä, Virossa, Latviassa ja Skotlannissa, vapaaehtoistöistä, oikeista töistä, nordjobbista, työleireistä, senior caregivingistä eli tavallaan aupair vanhusten luona, live-in jobeista Briteissä, working holidaysta Australiassa... Lähetinkin noin sata hakemusta yhteen vapaaehtoisohjelmaan, jonka plussana oli maksuttomuus minulle. Kirjoitin jokaiseen työpaikkaan oman yksilöllisen juuri sinne osoitetun pitkähkön kirjeen ja käytin tähän kymmeniä tunteja aikaa. Muutaman paikan kanssa juttu eteni hieman, mutta kaatui aina johonkin ja lopulta alkoi syksyn töiden hakuajan deadline lähestyä turhan nopeasti. Muutamasta paikasta minulle sitten lopulta tarjottiin töitä, joita en sitten kuitenkaan halunnutkaan ottaa vastaan. Toisaalta on ollut hyvä juttu, että olen joutunut tekemään vähän töitä enkä saanut mitään suoraan. Tällainen jatkuva pieni tekeminen pitää mun ajatukset poissa Jenkeistä ja keskityn paremmin tähän seuraavaan seikkailuun.
Olen ollut koko ajan sitä mieltä, että aupairina oleminen ei olisi paras työ mulle. Vaikka tykkään lapsista ja olen tehnyt paljon töitä heidän parissaan mm. päiväkodissa, kerhon ja uimakoulun ohjaamista ja perinteistä lastenhoitoa, mulla on ollut aika suuri epäilys siitä, etten pitäisi työstä. Kaikki aiemmat työt ovat olleet hauskaa, mutta on kiva ollut tulla välissä kotiin. Aupairina joutuisin asumaan siellä työpaikalla, elää niiden työnantajien kanssa, enkä siis pääsisi koskaan oikeasti vapaalle. Lisäksi olen vielä kuullut, että aika monilla on ollut aika erikoisia isäntäperheitä siellä, eikä vuosi kenenkään orjana kovasti houkuttanut. Kun kuitenkin se näytti helpoimmalta vaihtoehdolta lähteä, aloin etsimään myös ruotsalaista aupairperhettä.
Mun kokemus aupair-perheen löytämisestä on ollut hyvin erilainen, kuin kenelläkään muulla mun tuntemalla aupairilla. Kuten sanoin, au pair ei ollut mun ensisijainen suunnitelma, vaan oikeestaan yritin etsiä mitä tahansa muuta. Kun muut suunnitelmat sitten alkoivat rapistumaan, päädyin tekemään profiilin myös sinne Aupair Worldiin, ihan vaan kokeilumielellä ja siitä ilosta, että pääsen katselemaan au pairia hakevien perheiden ilmoituksia.
En koko aikana ottanut itse yhteyttä yhteenkään aupair-perheeseen, mutta ei kulunut kauaa rekisteröitymisestä, kun sain ensimmäisen hakemuksen eräältä perheeltä. Muutamaa päivää myöhemmin sain seuraavan hakemuksen, jonkin ajan kuluttua kolmannen, ja niin edelleen. Olen saanut tämän kevään aikana parikymmentä hakemusta perheiltä, eli ainakin yhden viikossa, ja heidän kiinnostuksensa mua kohtaan on tullut tosi yllätyksenä. Au pairiksi lähteminen ei silti tuntunut oikealta vaihtoehdolta, kunnes sain tarjouksen juuri oikean kuuloiselta perheeltä.
Syy siihen, miksi niin monet ruotsalaiset perheet ovat olleet kiinnostuneet juuri musta, on varmasti suurelta osin se, että kerron profiilissa opiskelleeni ruotsia ja haluavani oppia sitä lisää. Perheille on tuntunut olevan tärkeää, että pystyn edes jotenkin kommunikoimaan myös lasten kanssa. Noh, sen näkee sitten että miten hyvin kommunikoin, mutta ainakin tälle mut valinneelle perheelle mun kielitaito vaikuttaa kuulemma ihan riittävältä.
Pitkin prosessia olen monta kertaa kuullut, kuinka mun pitäisi antaa mahdollisuus joillekin muille lähteä, koska olen itse ollut jo vaihdossa, että en olisi hyvä aupair koska mun lähdön syy ei ole pelkästään suuri halu hoitaa lapsia, että jos menen, vien paikan kunnollisilta aupaireilta, että mun pitäisi keskittyä opiskelemaan eikä huitelemaan maailmalla, että kaksi välivuotta on tyhmä idea, että mun pitäisi vielä miettiä koska en ehkä tajua mitä se oikeasti on. Mun ykkösprioriteetti lähtöön ei ole lastenhoito, mutta se ei tarkoita etten hoitaisi sitä työtä hyvin. Vaikka saisin minkä tahansa muun työn, ei sekään olisi mikään lähtemisen syy. Työ on mulle siinä se keino siihen, että pystyn olemaan ulkomailla ja tässä tilanteessa lastenhoitokin alkaa näyttää ihan varteenotettavalta vaihtoehdolta. En myöskään koe, että olisin "vienyt perhettä" joltain paremmalta aupairilta. Itsehän se perhe on mut sinne valinnut mun antaman rehellisen kuvan perusteella.
Näin siis päädyin kaiken miettimisten jälkeen tekemään, ja jo kahden viikon kuluttua on lähtö käsillä! Nyt loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen, että päädyin tähän ratkaisuun ja olen innoissani lähdöstä. Jenkeistä omaksutulla avoimella asenteella pärjää varmasti missä tahansa (:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti